Tervehdys!
Kuten olen jo sosiaalisessa mediassa ehtinyt mainostaa, niin lähden ehdolle kunnallisvaaleihin. Kaikki on tapahtunut nopeasti ja lyhyellä aikataululla, mutta halu vaikuttaa ja tehdä tärkeitä päätöksiä hienon kaupungin, Espoon, puolesta päätti oman puntarointini ehdokkaaksi lähtemisestä. Haluan kuunnella teitä, äänestäjiä kahdella korvalla ja keskustella yhdellä suulla. Nyt onkin aika tehdä virallisempi ja syvällisempi esittely itsestäni.
Olen Joni Sarpo, vuosimallia 1987. Loppuvuodesta mittariin tärähtää huikeat 25 vuotta. Perheeseeni kuuluvat avopuoliso Nora, tämän vuoden alussa syntynyt Ina-neiti ja kaksi koiraa, Rölli ja Bella. Omat juureni ulottuvat Etelä-Pohjanmaalle, Seinäjoelle, mistä muutin Espoon Matinkylään heti lukion kirjoitusten jälkeen keväällä 2006. Olen siis nyt asunut Espoossa - ja nimenomaan Matinkylässä - noin 6½ vuotta. On ilo olla espoolainen! Matinkylästä löytyy kaikki tarvittava: hyvät liikenneyhteydet, Iso Omena laajoine palveluineen, mahtavat ulkoilumahdollisuudet, hyvät urheilumahdollisuudet ja totta kai, hienot ihmiset eli asukkaat.
Olen opiskellut viime vuodet liiketaloutta Metropolian Ammattikorkeakoulussa, jossa suuntautumisenani on ollut esimiestyö ja työyhteisön kehittäminen. Koulu on loppusuoralla - teen tällä hetkellä opinnäytetyötä, joka on viimeinen rutistus koulusta. Koulussa olen ollut mukana mm. opiskelijajärjestö Trombin hallituksessa, liiketalouden tutorvastaavana sekä liiketalouden oman lehden, Liidon, toimittajana.
Suoritin opintoihini liittyvän työharjoittelun Markkinointi-instituutissa; olin onnekas ja sain jatkaa saman organisaation palveluksessa myös harjoitteluajan jälkeen, joten toimin siellä nyt kehittämiskoordinaattorina. Koulutukset ovat lähellä sydäntäni, joten jatkopesti Markkinointi-instituuttiin oli onnenpotku minulle. Nyt työpäivät menevät koulutusten parissa, joiden tarkoituksena on kehittää sekä yksilöä että organisaatiota.
Harrastuksiani ovat sali, perhe, koirat ja jatkuva kehittäminen. Käyn salilla noin kolme kertaa viikossa. Se auttaa minua jaksamaan arjen kiireessä ja saan siitä hyvää oloa. Perhe on minulle entistä tärkeämpi Inan syntymisen myötä, ja on mahtava seurata iloisen pikkuneidin, Inan, kehittymistä. Noh, katsotaan, kuinka miehen käy, kun pikkuneiti hieman kasvaa ja tarvitsee vahtijaa jatkuvasti. :) Koirat ovat loistavia lemmikkejä ja hyviä kavereita, jotka ovat iloisina kotiovella vastassa, oli oma päivä mennyt sitten hyvin tai huonosti. Kaiken kruunaa jokaisen koiran omat, hauskat tavat. Kyllä sitä on saanut naureskella kaiken maailman tempuille, mitä nämä karvaturrit ovat keksineet. Jatkuva kehittäminen liittyy omaan osaamiseen, työhön, harrastuksiin, isänä olemiseen, puolisona olemiseen; se liittyy melkein kaikkeen tekemiseen. Koskaan ei voi olla täysin valmis tai täydellinen.
Hyvät ihmiset, olen kuulolla. Kertokaa rohkeasti, mitä mieltä Te olette asioista ja mihin asioihin Te haluatte parannuksia. Olen asiakaspalvelija, joka haluaa tarjota Teille hyvää palvelua - parhaimillaan jopa elämyksiä.