tiistai 14. kesäkuuta 2011

14.6.2011 Rasismi - sana, jota useimmat eivät edes ymmärrä

Media jaksaa jauhaa rasismista jatkuvasti. Aina joku on jossain toiminut tai sanonut rasistisesti. Mua on alkanut ihmetyttämään tämän kortin trendi. Tietääkö nykyajan ihmiset enää, mitä rasismi oikeasti on? Rasismi eli rotusyrjintä tai rotusorto on aate tai toiminta, jossa ihmisten rotuluonteen ja siihen liittyvien fyysisten sekä henkisten piirteiden erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua, syrjintää. Puoli Suomea on hyperventiloinut rasismista myös hallituksen muodostamisen ohessa. Pitäisiköhän keskittyä olennaiseen, eli miten Suomi saadaan takaisin raiteille ja uusi hallitus muodostettua. Sen jälkeen voidaan miettiä tarkemmin, mitä tehdään.

Ylellä näytettävässä MOT-ohjelmassa puhuttiin keväällä ulkomaalaisista ja heidän elämisestä Suomessa. Ohjelmassa kerrottiin tositarina, joka nosti niskakarvani pystyyn. Eräs afrikkalaisnainen oli nostanut yli 50 000 euroa valtion tukea. Hän oli alun perin tullut Suomeen laittomasti ja väärennetyillä asiakirjoilla. Kun totuus selvisi, naista syytettiin törkeästä petoksesta. Käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat naisen maksamaan saamansa tuet takaisin sekä alle vuoden vankeuteen (en muista vankeuden tarkkaa määrää, mutta se taisi olla about 9 kk). Korkein oikeus lopulta päästi naisen pälkähästä eikä hänen tarvinnut istua taikka maksaa senttiäkään takaisin - ja totta kai, hän sai myös jäädä Suomeen. Oletetaan, että Minä ottaisin yli 50 000 euroa petoksella jostain. Kävisikö minulla näin hyvä munkki? Ei varmasti. Onko se rasismia?

Verrataan tätä tukijuttua myös jo monta kertaa kirjoituksissani olleisiin opiskelijoihin ja heidän saamiin tukiin. Jos opiskelija tienaa muutaman satasen liikaa, niin hän joutuu maksamaan tuet takaisin korkoineen. Maailma on reilu ja tasa-arvoinen paikka. Yeah, right.

Nuoriso kuvittelee, että rasistikortin voi aina vetää - oli tilanne mikä tahansa. Menin kerran sanomaan noin kymmenen hengen nuorisoporukalle (joista yksi oli ulkomaalainen), että miettikää, miten käyttäydytte julkisella paikalla. Ensimmäiset sanat, jotka sain vastaukseksi oli: "Ootsä rasisti?". No vittu kyllä olen, miten se vaikuttaa mihinkään? En sanonut näin, mutta kyseinen kysymys nosti V-käyrän huimaan nousuun; punainen valo alkoi jo vilkkua päässäni. Tämän jälkeen olen käyttänyt kyseisissä tilanteissa yhtä tyhmää vastausta kuin kysymys. Eli heitän pallon takaisin: "Ootsä rasisti, kun sanot mua rasistiksi?". Voisin tietysti raapaista oikein kunnolla ja lausua sanan kunnianloukkaus, joka on vielä suurelle yleisölle tuntemattomampi. Ainakin menisivät kaverit hiljaiseksi ja miettisivät tulevaisuudessa enemmän, koska kyseistä lausahdusta voi käyttää.

Suvivirsi, Neekerin suukot ja Laku-Pekka ovat jo joutuneet sensuurin alle, koska ne eivät ole olleet suvaitsevaisia ja sopivia kaikkia ihmisryhmiä kohtaan. Ei voi muuta kuin todeta, että maailma on muuttunut paljon negatiivisemmaksi ja mukamas suvaitsevaisemmaksi, vaikka todellisuus on jotain aivan muuta. Ihmiset haastavat toisiaan oikeuteen, mitä pienimmistä syistä. Lopulta tämä vaan lisää jännitteitä ihmisten välillä - ja lihottaa lakimiesten tilipusseja.

Jotta ulkomaalaisten olisi helpompi sopeutua Suomeen, pitäisikö Suomen kaupunkien tai kuntien nimiä muuttaa heitä läheisimmiksi? Esim. Lapua-Uusi-Guinea.

1 kommentti: