Tunne, joka usein kampittaa uuden kokeilemisen, on epäonnistumisen pelko. Ja mitä ihmiset oikein ajattelevat minusta. Epäonnistumiset eivät kuitenkaan kaada maailmaa ja niistä voi ottaa valtavasti oppia. Suomalainen kulttuuri kaipaakin kehittävämpää otetta epäonnistumisista. Kun muistelen omaa ala- ja yläasteella oloani, keppi heilui tämän tuosta, vaikka kuinka yritti ja teki parhaansa. Porkkanoista taas minulla ei ole yhtään muistikuvia tuolta ajalta. Sad, but true.
Samat lainalaisuudet toimivat liian usein myös työelämässä,
keskustelun aiheena on palaute – tai oikeastaan sen puuttuminen. Miten me oikein
kasvatamme uskallusta ja kokeilemista? Jos yrityksen johtajat ja esimiehet
eivät näihin kannusta, niitä on turha penätä työntekijöiltä.
Me suomalaiset otamme liian usein oppia tunnettujen, isojen
ja menestyvien yritysten johtajien sanoista – vaikka olisimme voineet tehdä
samoja asioita jo aiemmin kuin he. Emme luota omaan aavistukseen eikä rohkeus
riitä kokeilla. Esimerkki: kun tunnettu menestyjäherra sanoi, että bisnestä kannattaa
tehdä pitkäjänteisesti, niin nyt meidänkin pitäisi varmaan pohtia sitä
pitkäjänteisyyttä. Jos odotamme tällaisia neuvoja, emmekä toimi omien vaistojen
mukaisesti, kilpailuetu ja myös kilpailukyky kärsivät. Vai voitko saada
kilpailuetua asiasta, jos pahimmat kilpailijasi tekevät jo samaa?
Elämää voi myös miettiä, mitä olisi jäänyt tapahtumatta tai
saavuttamatta, jos ei olisi uskaltanut tehdä kokeiluja. Jokainen päivä on
täynnä pieniä ja suuria kokeiluja, mutta ne ovat kiinteä osa elämää, eikä
niihin kiinnitä huomiota. Jos en olisi tehnyt kokeilua esim. kuntosaliharjoittelussa,
en olisi koskaan löytänyt sitä oikeaa, juuri minulle sopivaa treenitapaa. Tai
jos en olisi uskaltanut ottaa yhteyttä erääseen kontaktiin, en olisi päässyt
töihin haluamaani työpaikkaan. Courage keeps you going!
