keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

31.7.2013 Rohkeuden polulla

Miksi meiltä puuttuu uskallusta tehdä rohkeita peliliikkeitä bisneksessä? Muutoksiin herätään, saati sitten reagoidaan aivan liian myöhään. Monet muutokset ovat ennakoitavissa, jos kulkee tuntosarvet herkkinä ja vastaanottaa ympäristön signaaleja. Silti, vaikka itse tuntisi, että näin tulee tapahtumaan, sitä ei uskalla edes sanoa ääneen – muutoksen polulle lähtemisestä puhumattakaan. Jokin meitä estää siirtymästä tuntemattomille poluille.

Tunne, joka usein kampittaa uuden kokeilemisen, on epäonnistumisen pelko. Ja mitä ihmiset oikein ajattelevat minusta. Epäonnistumiset eivät kuitenkaan kaada maailmaa ja niistä voi ottaa valtavasti oppia. Suomalainen kulttuuri kaipaakin kehittävämpää otetta epäonnistumisista. Kun muistelen omaa ala- ja yläasteella oloani, keppi heilui tämän tuosta, vaikka kuinka yritti ja teki parhaansa. Porkkanoista taas minulla ei ole yhtään muistikuvia tuolta ajalta. Sad, but true.
Samat lainalaisuudet toimivat liian usein myös työelämässä, keskustelun aiheena on palaute – tai oikeastaan sen puuttuminen. Miten me oikein kasvatamme uskallusta ja kokeilemista? Jos yrityksen johtajat ja esimiehet eivät näihin kannusta, niitä on turha penätä työntekijöiltä.
Me suomalaiset otamme liian usein oppia tunnettujen, isojen ja menestyvien yritysten johtajien sanoista – vaikka olisimme voineet tehdä samoja asioita jo aiemmin kuin he. Emme luota omaan aavistukseen eikä rohkeus riitä kokeilla. Esimerkki: kun tunnettu menestyjäherra sanoi, että bisnestä kannattaa tehdä pitkäjänteisesti, niin nyt meidänkin pitäisi varmaan pohtia sitä pitkäjänteisyyttä. Jos odotamme tällaisia neuvoja, emmekä toimi omien vaistojen mukaisesti, kilpailuetu ja myös kilpailukyky kärsivät. Vai voitko saada kilpailuetua asiasta, jos pahimmat kilpailijasi tekevät jo samaa?
Elämää voi myös miettiä, mitä olisi jäänyt tapahtumatta tai saavuttamatta, jos ei olisi uskaltanut tehdä kokeiluja. Jokainen päivä on täynnä pieniä ja suuria kokeiluja, mutta ne ovat kiinteä osa elämää, eikä niihin kiinnitä huomiota. Jos en olisi tehnyt kokeilua esim. kuntosaliharjoittelussa, en olisi koskaan löytänyt sitä oikeaa, juuri minulle sopivaa treenitapaa. Tai jos en olisi uskaltanut ottaa yhteyttä erääseen kontaktiin, en olisi päässyt töihin haluamaani työpaikkaan. Courage keeps you going!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti