Romanikerjäläiset ovat aiheuttaneet keskustelua jo pitkään, ja taas on sen aika, koska sää on mahdollistanut kerjäläisten palloilemisen ympäri Helsinkiä. Muutamat rohkeimmat ja kestävimmät kerjäläiset olivat Helsingissä koko talven, mutta nyt katukuviin on taas ilmestynyt uusia harvahammasrivistöjä kerjäämään ja myymään ruusuja sekä muita kukkia.
Tästä päivästä lähtien nämä ärsyttävät romanian vieraat aloittavat oman lehden, Ison Numeron myymisen. Lehden myyjät maksavat yhdestä lehdestä euron ja lehteä myydään neljällä eurolla eli myyjille jää kolme euroa omaan kouraan. Taas saatiin yksi hyvä keino pitää nämä kerjäläiset Suomessa. Miksi? Mitä hyvää he ovat tuoneet Suomelle?
Voisiko joku viisampi kertoa, miten on mahdollista, että näillä romanikerjäläisillä on ollut esim. iPhone ja noin 650 euroa maksava talvitakki? Olen opiskelija, eikä mulla todellakaan ole varaa noin kalliiseen puhelimeen tai takkiin. Romanikerjäläiset ovat yrittäneet käydä vaihtamassa ansaitsemiaan rahoja seteleihin eri yrityksissä ja yrityksen työntekijät ovat kertoneet, että kyse on ollut hyvin suurista summista, kun mietitään joitain suomalaisia työntekijöitä. Jos romanikerjäläinen istuu 10 tuntia, niin on mahdollista, että hän saa yhteensä 100 euroa eli 10 euroa per tunti - verottomana käteen.
Viikonloppuisin kun kansaa on liikenteessä runsaasti, niin myös romanialaiset parveilevat keskustassa. Osalla on McDonald'sin tyhjä kahvikuppi, jossa on muutama kolikko ja osalla kukkia. Nämä katukuvien rumentajat yrittävät yhä röyhkeämmin saada ohikulkijoilta rahaa. Useat kerjäläiset pommittavat Otto-automaatilla jonottavia ihmisiä jatkuvalla syötöllä. Kuinka paljon mieli tekee nostaa rahaa juuri siltä automaatilta, jonka ympärillä on noin kymmenen romania? Itse vaihtaisin automaattia välittömästi. Lisäksi, nämä romanikerjäläiset usein ottavat kukkia erilaisista istutuksista. Onko se oikein?
Romanikerjäläiset ovat myös hyvin ovelia - toisaalta, tarviiko olla kovinkaan ovela, jos vastaan tulee umpitunnelissa oleva suomalainen? Anyway, on tapahtunut useasti niin, että kun mahdollinen kukan ostaja ottaa lompakon esiin, niin se viedään ja luovutetaan nopeasti toiselle kerjäläiselle. Näin kukaan ei ole varma, veikö tämä romani lompakon, ja missä lompakko nyt menee.
Vartijat ja järjestyksenvalvojat poistelevat kerjääviä romaneita pois heidän toimialueiltaan jatkuvasti, mutta he tulevat aina takaisin. He opettelevat vartijoiden toimialueet ja menevät juuri ja juuri alueen ulkopuolelle. Näin vartijoilla ei ole oikeutta tulla poistamaan heitä, ja he pystyvät helposti tulemaan takaisin alueelle heti, kun vartija on poistunut heidän näköpiiristään. Tämä on kuin loputon kissa ja hiiri -leikki. Jonain kauniina päivänä, jollain (joko vartijalla tai ihan tavallisella kaduntallaajalla) palaa hihat näiden ärsyttävien harvahampaiden kanssa. Sitten tämä romaneihin vihastunut ja kyllästynyt, veroja maksava kansalainen joutuu maksamaan kovan hinnan teostaan - pahimmassa tapauksessa tulee kutsu "linnanjuhliin".
Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson näkee romaneissa myös hyvää:
"He ovat niin sanotusti hyvä vihollinen. Kun puhutaan "romaniongelmasta", ei tarvitse käydä keskusteluja hyvinvointivaltion alasajosta tai muista ikävämmistä asioista". Eihän ne yhtä valtiota alasaja, mutta eivät suomalaiset niistä tykkää. Vuosi vuodelta romaneita tuntuu näkyvän enemmän katukuvassa ja suomalaisten suvaitsevaisuus heitä kohtaan laskee kuin lehmän häntä. Silti heitä ei saada ajettua pois Suomesta. Mikä mättää?
Loppuun vitsi, jonka bongasin Kauppalehden keskusteluforumilta:
Miksi Suomeen tulee romanipakolaisia?
- He kuulivat, että Suomesta saa niukasti töitä.
maanantai 30. toukokuuta 2011
perjantai 27. toukokuuta 2011
27.5.2011 Ruotsi porskuttaa ja Suomi jahkailee
Suomen hallitusneuvottelut ovat saaneet laajasti palstatilaa eri lehdistä viime viikkoina. Eri puolueet ovat asettaneet omia reunaehtojaan, jotta he suostuvat tulemaan mukaan hallitukseen. Lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty, mutta samalla Ruotsin talous vie Suomen taloutta 6-0.
Suomessa vielä vatvotaan yhteisen näkemyksen luomisesta ja samalla Ruotsissa on kunnon tekemisen meininki. Ruotsin talous kasvaa nopeammin, työttömiä on vähemmän, työllisyysaste on korkeampi, julkisen talouden vaje on pienempi ja hinnat nousevat hitaammin. Nyt olisi aika ottaa mallia Ruotsin puolelta, jotta juna saataisiin takaisin raiteilleen ja Suomi pysyisi tulevaisuudessa hyvinvointivaltiona. En missään vaiheessa väitä, että Suomen pitäisi tehdä juuri näitä samoja asioita, mutta osa niistä olisi varsin varteenotettavia kehityskohteita.
Ruotsin talous kasvaa lähes 2,5 % nopeammin kuin Suomen. Kasvu selittyy työllisyyden parantumisena, ja siihen tehdyt päätökset ovat olleet Ruotsin hallituksen käsialaa. Osa päätöksistä on ollut kovia, mutta toimivia. Ruotsin hallitus on leikannut työttömyysturvaa ja eläkkeitä sekä muuttanut sairauslomasääntöjä niin, että ensimmäinen sairauspäivä on aina työntekijän omalla vastuulla. Itse en kannata kovinkaan suuresti sairauslomapäivän omavastuuta, sillä jo nyt on korkea aste mennä lääkärille. Olen myös kokenut tämän tavan eräässä yrityksessä ja siihen aikaan ei ollut varaa jäädä sairauslomalle. Tästä syystä muutama tauti/vamma piteni turhan pitkäksi.
Työn verotusta on vähennetty tuntuvasti Ruotsissa, mikä kannustaa työntekoon eikä kotiin jäämiseen. Verotuksessa on otettu käyttöön myös ansiotulovähennys. Verojen alentaminen ja ansiotulovähennys tekevät töihin menemisen kannattavaksi jo pienillä tuloilla ja samaan aikaan tukien ja sairauskorvausten leikkaaminen tekevät töistä poissa olemisen vähemmän kannattavaksi. Työnteon asenne on paljon arvostetumpi Ruosissa. Tämä toimii, mutta silti eräät maailmanparantajat eduskunnassa haluavat antaa lisää tukea sellaisille, jotka eivät töitä tee.
Ansiotulovähennys on otettu Suomessa käyttöön jo vuonna 1992, ja ansiotuloverotusta on kevennetty huomattavasti viime vuosien aikana. Ruotsissa tehtiin yksi iso ansiotulovähennys kerralla, mikä on vaikuttanut tehokkaammalta työvoimatarjontaratkaisulta kuin Suomen pikku hiljaa kasvatettu malli.
Mainitsin Ruoka - olemmeko kusessa? -blogikirjoituksessa valtion velan olevan yli 78 miljardia euroa - ja summa kasvaa koko ajan. Ruotsin valtiontalous sen sijaan on jo tänä vuonna ylijäämäinen. Suomen pitää saada lisää työikäisiä töihin, että talous lähtee taas nousuun.
Suomessa hallituksen eri työryhmät ovat miettineet työurien pidentämistä, sosiaaliturvan uudistamista ja eläkeikää, mutta tulokset ovat jääneet olemattomiksi. Kaikki työhön, palkkohin tai tukiin liittyvät muutokset kierrätetään valtion ja työmarkkinajärjestöjen yhteisissä pöydissä. Eläkkeistä puhuttaessa mukaan otetaan vielä eläkeyhtiöt. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Sixten Korkman kuvasi hienosti tilanteen: "Suomen korporatistisesta järjestelmästä on tullut itsensä irvikuva. Se pystyy päättämään ainoastaan siitä, ettei päätetä mitään." (HS 13.5). Tähän astiset päätökset puhuvat samaa kieltä.
Asenne on lopulta yksi tärkeimmistä tekijöistä. Puhutaan asiasta sitten valtiotasolla tai yksilötasolla, niin asenne ratkaisee. Monet yritysjohtajat ovat viime aikoina ihmetelleet, mihin Suomesta on kadonnut tekemisen meininki. Minulle on ihan sama, mitä teen ja olenko töissä, koulussa vai kotona, annan AINA kaikkeni enkä koskaan luovuta! En koe järkeväksi tehdä asioita puolivaloilla ja vähän sinnepäin. Siitä ei ole tarpeeksi hyötyä. Miksi tyytyä hyvään, kun voi saada loistavan? Miksi polkea paikallaan, kun voi mennä eteenpäin?
Viime vuosina Suomen ja Ruotsin talouskehitykset ovat olleet samaa luokkaa, mutta keskustelut tilanteista ovat olleet kuin verrattaisiin yötä ja päivää. Suomessa voivotellaan tuloeroista ja kurjuudesta. Ruotsissa eletään euforiassa ja verrataan itseä Kiinaan, vaikka tilanne on lähes sama kuin Suomella. On lottovoitto syntyä Suomeen. Onko enää?
Suomessa vielä vatvotaan yhteisen näkemyksen luomisesta ja samalla Ruotsissa on kunnon tekemisen meininki. Ruotsin talous kasvaa nopeammin, työttömiä on vähemmän, työllisyysaste on korkeampi, julkisen talouden vaje on pienempi ja hinnat nousevat hitaammin. Nyt olisi aika ottaa mallia Ruotsin puolelta, jotta juna saataisiin takaisin raiteilleen ja Suomi pysyisi tulevaisuudessa hyvinvointivaltiona. En missään vaiheessa väitä, että Suomen pitäisi tehdä juuri näitä samoja asioita, mutta osa niistä olisi varsin varteenotettavia kehityskohteita.
Ruotsin talous kasvaa lähes 2,5 % nopeammin kuin Suomen. Kasvu selittyy työllisyyden parantumisena, ja siihen tehdyt päätökset ovat olleet Ruotsin hallituksen käsialaa. Osa päätöksistä on ollut kovia, mutta toimivia. Ruotsin hallitus on leikannut työttömyysturvaa ja eläkkeitä sekä muuttanut sairauslomasääntöjä niin, että ensimmäinen sairauspäivä on aina työntekijän omalla vastuulla. Itse en kannata kovinkaan suuresti sairauslomapäivän omavastuuta, sillä jo nyt on korkea aste mennä lääkärille. Olen myös kokenut tämän tavan eräässä yrityksessä ja siihen aikaan ei ollut varaa jäädä sairauslomalle. Tästä syystä muutama tauti/vamma piteni turhan pitkäksi.
Työn verotusta on vähennetty tuntuvasti Ruotsissa, mikä kannustaa työntekoon eikä kotiin jäämiseen. Verotuksessa on otettu käyttöön myös ansiotulovähennys. Verojen alentaminen ja ansiotulovähennys tekevät töihin menemisen kannattavaksi jo pienillä tuloilla ja samaan aikaan tukien ja sairauskorvausten leikkaaminen tekevät töistä poissa olemisen vähemmän kannattavaksi. Työnteon asenne on paljon arvostetumpi Ruosissa. Tämä toimii, mutta silti eräät maailmanparantajat eduskunnassa haluavat antaa lisää tukea sellaisille, jotka eivät töitä tee.
Ansiotulovähennys on otettu Suomessa käyttöön jo vuonna 1992, ja ansiotuloverotusta on kevennetty huomattavasti viime vuosien aikana. Ruotsissa tehtiin yksi iso ansiotulovähennys kerralla, mikä on vaikuttanut tehokkaammalta työvoimatarjontaratkaisulta kuin Suomen pikku hiljaa kasvatettu malli.
Mainitsin Ruoka - olemmeko kusessa? -blogikirjoituksessa valtion velan olevan yli 78 miljardia euroa - ja summa kasvaa koko ajan. Ruotsin valtiontalous sen sijaan on jo tänä vuonna ylijäämäinen. Suomen pitää saada lisää työikäisiä töihin, että talous lähtee taas nousuun.
Suomessa hallituksen eri työryhmät ovat miettineet työurien pidentämistä, sosiaaliturvan uudistamista ja eläkeikää, mutta tulokset ovat jääneet olemattomiksi. Kaikki työhön, palkkohin tai tukiin liittyvät muutokset kierrätetään valtion ja työmarkkinajärjestöjen yhteisissä pöydissä. Eläkkeistä puhuttaessa mukaan otetaan vielä eläkeyhtiöt. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Sixten Korkman kuvasi hienosti tilanteen: "Suomen korporatistisesta järjestelmästä on tullut itsensä irvikuva. Se pystyy päättämään ainoastaan siitä, ettei päätetä mitään." (HS 13.5). Tähän astiset päätökset puhuvat samaa kieltä.
Asenne on lopulta yksi tärkeimmistä tekijöistä. Puhutaan asiasta sitten valtiotasolla tai yksilötasolla, niin asenne ratkaisee. Monet yritysjohtajat ovat viime aikoina ihmetelleet, mihin Suomesta on kadonnut tekemisen meininki. Minulle on ihan sama, mitä teen ja olenko töissä, koulussa vai kotona, annan AINA kaikkeni enkä koskaan luovuta! En koe järkeväksi tehdä asioita puolivaloilla ja vähän sinnepäin. Siitä ei ole tarpeeksi hyötyä. Miksi tyytyä hyvään, kun voi saada loistavan? Miksi polkea paikallaan, kun voi mennä eteenpäin?
Viime vuosina Suomen ja Ruotsin talouskehitykset ovat olleet samaa luokkaa, mutta keskustelut tilanteista ovat olleet kuin verrattaisiin yötä ja päivää. Suomessa voivotellaan tuloeroista ja kurjuudesta. Ruotsissa eletään euforiassa ja verrataan itseä Kiinaan, vaikka tilanne on lähes sama kuin Suomella. On lottovoitto syntyä Suomeen. Onko enää?
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
22.5.2011 Suvivirsi ja kesä suolakaivoksella
Pitkä lukuvuosi on vihdoin ja viimein paketissa. Toinen lukuvuosi toteutti pitkälti samaa kaavaa kuin ensimmäinen; syyslukukausi meni arvosanallisesti ja motivaation kannalta hieman huonommin kuin kevätlukukausi. Ei sillä, kyllä motivaatio oli kateissa muutamaan otteeseen myös keväällä, mutta silti tulokset ovat paremmat kuin syksyllä.
Viimeinen kouluviikko oli International project week (IPW), joka herätti etukäteen melko ristiriitaisia tunteita. Lopulta viikko oli oman kouluhistoriani paras viikko! Opettajamme oli Yhdysvaltainen mies, joka avasi silmämme ja auttoi meitä näkemään asioita uudella tavalla. Ryhmämme toimi mielestäni hienosti ja viikon kruunasi erilainen ja hieno esitys Shakiran Waka Wakan tahdissa. Kansainvälisyysteemaa ja Maailmanmestaruutta kunnioittaen, nimesimme esityksemme dokumentin nimellä THE boy goes to the sauna. Kiitos vielä koko ryhmälle!
Nyt on aika painaa duunia ja nauttia kesästä. Toivottavasti kesäiset säät jatkuvat läpi kesän ja aurinko paistaisi myös vapaapäivinäni. Kesätyöt on jo aloitettu vauhdikkaasti, ja vauhtia sekä vaarallisia tilanteita on luvassa jatkossakin. Olen ajatellut myös uuden harrastuksen aloittamista näin kesän kunniaksi. Ilmaveivit tulivat koko kansan tietouteen MM-kisojen aikana ja niiden jälkeen, joten miksen minäkin voisi heittää ilmaveivejä?! Etenkin työpaikalla.
Ny rillataan!
Viimeinen kouluviikko oli International project week (IPW), joka herätti etukäteen melko ristiriitaisia tunteita. Lopulta viikko oli oman kouluhistoriani paras viikko! Opettajamme oli Yhdysvaltainen mies, joka avasi silmämme ja auttoi meitä näkemään asioita uudella tavalla. Ryhmämme toimi mielestäni hienosti ja viikon kruunasi erilainen ja hieno esitys Shakiran Waka Wakan tahdissa. Kansainvälisyysteemaa ja Maailmanmestaruutta kunnioittaen, nimesimme esityksemme dokumentin nimellä THE boy goes to the sauna. Kiitos vielä koko ryhmälle!
Nyt on aika painaa duunia ja nauttia kesästä. Toivottavasti kesäiset säät jatkuvat läpi kesän ja aurinko paistaisi myös vapaapäivinäni. Kesätyöt on jo aloitettu vauhdikkaasti, ja vauhtia sekä vaarallisia tilanteita on luvassa jatkossakin. Olen ajatellut myös uuden harrastuksen aloittamista näin kesän kunniaksi. Ilmaveivit tulivat koko kansan tietouteen MM-kisojen aikana ja niiden jälkeen, joten miksen minäkin voisi heittää ilmaveivejä?! Etenkin työpaikalla.
Ny rillataan!
maanantai 16. toukokuuta 2011
16.5.2011 Leijonat karjui kruunun nurin
16 vuoden pitkä ja piinaava odotus on ohitse. Maailmanmestaruus on tosiasia. 16 vuoden aikana Leijonat ovat kahmineet hopeisia ja pronssisia mitaleja, mutta se kirkkain on antanut odottaa itseään. Väliin on mahtunut iloisia ja surullisia hetkiä, mutta tämä on totta. Ja voi tätä riemun määrää. Suomen kansa on jälleen osoittanut yhteen hiileen puhaltamisen ja torilla on vastassa suurilukuinen fanijoukko.
Jo ennen turnauksen alkua joukkue osoitti, että tänä vuonna mennään pitkälle. Pelaajat halusivat pelata joukkueena ja kova luotto omaan tekemiseen jatkui koko turnauksen ajan. Turnauksen ensimmäiset pelit toivat taas mieleen edelliset vuodet ja heikot tulokset heikompia maita vastaan, mutta joukkue kasvoi minuutti minuutilta, erä erältä ja peli peliltä.
Lähes jokainen peli noudatti samaa kaavaa. Vastustaja tekee ensimmäisen maalin, jonka jälkeen Leijonalauma herää taistelemaan ja lopulta voittaa ottelun. Jos joku olisi ennen turnausta sanonut, että Suomi muuten voittaa kaikki kolme rangaistuslaukauskilpailua, niin olisin nauranut. Koivu, Immonen, Granlund ja maalivahdit Vehanen ja Lassila osoittivat, että kyllä se Suomipoikakin osaa voittaa rankkareilla. Venäjä-ottelu viimeistään osoitti, että nyt ei ole väliä, kuka tulee vastaan, sillä tällä joukkueella mennään tappiin asti.
Suomi-Ruotsi -finaali oli jälleen tiedossa. Kansa kaivoi -95 vuoden mestaruustavarat esille ja toivo maailmanmestaruudesta oli jo kiirinyt mattimyöhäistenkin ajatuksiin. Mediapeli oli alkanut rankoilla sivalluksilla, lähinnä Ruotsin puolella. Suomen Leijonalle oli piirretty tutti suuhun ja ruotsalaiset mediaspedet ennakoivat, että Suomi jää pahasti Ruotsin jalkoihin finaalissa. Mutta kuinkas kävikään.
Leijonat osoittivat todellisen luonteensa Ruotsia vastaan käydyssä finaalissa viime yönä. Finaalin ensimmäiset kaksi erää olivat enemmän tai vähemmän Ruotsilta parempaa kuin Suomelta. Pääjärvi vei nopealla rannelaukauksella Ruotsin 1-0 johtoon hieman ennen pelin puoltaväliä. Tässä vaiheessa olohuoneessa kajahti Vittu-sana, mutta usko ei ollut kadonnut. Kyllä pojat sen vielä hoitaa. Toinen erä sai fantastisen lopun, sillä Immonen tykitti Suomen tasoihin vain seitsemän sekuntia ennen toisen erän loppua. Immosen maali on psykologisesti erittäin tärkeä ja antoi kunnon piristysruiskeen Leijonille.
Kolmas erä ja ilotulitus. Leijonat olivat saaneet otteen pelistä ja kiristivät narua ruotsalaisten kaulalla. 4-kentän pojat antoivat ruotsalaisille kylmää kyytiä heti erän alkuun. Kovalla karvauksella kiekko keskialueella pojille ja lopulta Nokelainen sai latoa kiekon verkkoon Pihlströmin hyvästä syötöstä. Ja vain hetkeä myöhemmin Kapanen suti kiekon kolmannen kerran Ruotsin reppuun. Kruunun kurssi alkoi laskea oikein kunnolla.
Kolmannen erän viimeiset minuutit olivat yhtä juhlaa ja lisää löylyä heitettiin kiukaalle oikein olan takaa. Kolme nopeaa ja tappavaa maalia ja Ruotsi sekä kruunu oli poljettu maan tasalle. Lopputulos 6-1 kertoo, että 16 vuoden odotus on vihdoin palkittu! SE ON SIINÄ! Nyt voidaan juhlia!
PS. Jutila on leuasta päätellen juhlinut edellistä mestaruutta jo 16 vuotta, joten Jutikin saa uuden syyn juhlia seuraavat vuodet.
Jo ennen turnauksen alkua joukkue osoitti, että tänä vuonna mennään pitkälle. Pelaajat halusivat pelata joukkueena ja kova luotto omaan tekemiseen jatkui koko turnauksen ajan. Turnauksen ensimmäiset pelit toivat taas mieleen edelliset vuodet ja heikot tulokset heikompia maita vastaan, mutta joukkue kasvoi minuutti minuutilta, erä erältä ja peli peliltä.
Lähes jokainen peli noudatti samaa kaavaa. Vastustaja tekee ensimmäisen maalin, jonka jälkeen Leijonalauma herää taistelemaan ja lopulta voittaa ottelun. Jos joku olisi ennen turnausta sanonut, että Suomi muuten voittaa kaikki kolme rangaistuslaukauskilpailua, niin olisin nauranut. Koivu, Immonen, Granlund ja maalivahdit Vehanen ja Lassila osoittivat, että kyllä se Suomipoikakin osaa voittaa rankkareilla. Venäjä-ottelu viimeistään osoitti, että nyt ei ole väliä, kuka tulee vastaan, sillä tällä joukkueella mennään tappiin asti.
Suomi-Ruotsi -finaali oli jälleen tiedossa. Kansa kaivoi -95 vuoden mestaruustavarat esille ja toivo maailmanmestaruudesta oli jo kiirinyt mattimyöhäistenkin ajatuksiin. Mediapeli oli alkanut rankoilla sivalluksilla, lähinnä Ruotsin puolella. Suomen Leijonalle oli piirretty tutti suuhun ja ruotsalaiset mediaspedet ennakoivat, että Suomi jää pahasti Ruotsin jalkoihin finaalissa. Mutta kuinkas kävikään.
Leijonat osoittivat todellisen luonteensa Ruotsia vastaan käydyssä finaalissa viime yönä. Finaalin ensimmäiset kaksi erää olivat enemmän tai vähemmän Ruotsilta parempaa kuin Suomelta. Pääjärvi vei nopealla rannelaukauksella Ruotsin 1-0 johtoon hieman ennen pelin puoltaväliä. Tässä vaiheessa olohuoneessa kajahti Vittu-sana, mutta usko ei ollut kadonnut. Kyllä pojat sen vielä hoitaa. Toinen erä sai fantastisen lopun, sillä Immonen tykitti Suomen tasoihin vain seitsemän sekuntia ennen toisen erän loppua. Immosen maali on psykologisesti erittäin tärkeä ja antoi kunnon piristysruiskeen Leijonille.
Kolmas erä ja ilotulitus. Leijonat olivat saaneet otteen pelistä ja kiristivät narua ruotsalaisten kaulalla. 4-kentän pojat antoivat ruotsalaisille kylmää kyytiä heti erän alkuun. Kovalla karvauksella kiekko keskialueella pojille ja lopulta Nokelainen sai latoa kiekon verkkoon Pihlströmin hyvästä syötöstä. Ja vain hetkeä myöhemmin Kapanen suti kiekon kolmannen kerran Ruotsin reppuun. Kruunun kurssi alkoi laskea oikein kunnolla.
Kolmannen erän viimeiset minuutit olivat yhtä juhlaa ja lisää löylyä heitettiin kiukaalle oikein olan takaa. Kolme nopeaa ja tappavaa maalia ja Ruotsi sekä kruunu oli poljettu maan tasalle. Lopputulos 6-1 kertoo, että 16 vuoden odotus on vihdoin palkittu! SE ON SIINÄ! Nyt voidaan juhlia!
PS. Jutila on leuasta päätellen juhlinut edellistä mestaruutta jo 16 vuotta, joten Jutikin saa uuden syyn juhlia seuraavat vuodet.
Kiitos Leijonat! Torilla tavataan!
lauantai 14. toukokuuta 2011
14.5.2011 Ruoka - olemmeko kusessa?
Ruoka - tuo jokaisen ihmisen välttämätön tarvike, joka auttaa meitä jaksamaan ja eritoten elämään, on aivan uskomattoman kallista Suomessa. Valtion päättäjät jauhavat illasta toiseen, että Suomi on hyvinvointivaltio. Sitä en kiistä, etteikö Suomi tällä hetkellä olisi hyvinvointivaltio, mutta mikäli meno ei muutu, on edessä tiukat ja tukalat tilanteet. Valtion velka on yli 78 miljardia euroa - ja koko ajan tulee lisää. Suomi on kallis maa, ja näin tavallisena kansalaisena olen erittäin huolissani tulevasta - kuinka paljon hinnat tulevat nousemaan, keksitäänkö uusia, tehokkaita ruoan tuotantomenetelmiä ja millä tasolla palkat liikkuvat. Suomen päättäjät Jyrki Käteisen johdolla ovat nyt kovan paikan edessä, jotta juna saadaan takaisin raiteille. Lopullinen ongelma ruoan määrän ja hintojen kanssa on kuitenkin maailmanlaajuinen.
Kaksi suurta ketjua, S-ryhmä ja Kesko ovat vallanneet niin suuren osan Suomen markkinoista, että he saavat pitkälti päättää, mihin hintaan eri tuotteet lasketaan kassalle kuluttajan ostoskorista. Uusien kilpailijoiden tai pienempien toimijoiden on vaikea tulla/pysyä markkinoilla, sillä S-joukot tai Plussapallot hyökkäävät heti pienemmän kimppuun ja määrävät myös, mihin hintaan pikkukaupan on tuotteita myytävä. Lopputuloksena pikkukauppa joutuu laittamaan lapun luukulle tai sitten taipumaan S- tai K-joukoille. Ja näin valtio taas tukee avointa kilpailua ja yrittäjyyttä!
Tilastokeskuksen hintavertailusta selviää, että Suomessa ruoan kuluttajahinnat olivat viidenneksen Euroopan unionin keskiarvoa kalliimmat. EU-maista ainoastaan Tanskassa ja Irlannissa hintataso oli kalliimpi. Ruoka siis maksoi 18 % enemmän EU:n keskitasoon verrattuna ja alkoholittomat juomat jopa 32 % enemmän! Alkoholijuomat maksavat Suomessa 70 % enemmän kuin EU:n keskitasolla. Ja kansamme päättäjät edelleen haluavat nostaa alkoholin verotusta. Ei voi kuin päätä puristella ja miettiä, kuka maksaa päättäjien toilailut?
Kaikkea tätä selitetään Suomen pohjoisella sijainnilla, korkeilla työvoimakustannuksilla ja arvonlisäverotuksella. Eikä asiaa ei yhtään auta kallistuneet energiakustannukset ja biopolttoaineet. Surullista, mutta näillä hinnoilla pitäisi miettiä erilaisia ratkaisuja, miten asioita hoidetaan, sillä hinnat nousevat palkkoja nopeammin - paitsi kansaedustajien palkkoja.
Ruoan hinta on noussut jo pitkään eikä nousulle näy loppua. Erilaiset luonnonkatastrofit ym. tapahtumat ovat pienentäneet ja tuhonneet satoa sekä nostattaneet hintoja. Halpa ruoka saattaa olla jo menneisyyttä. Nälänhätää on poettu aina eri puolilla maailmaa, mutta maailmanlaajuista ja pysyvää ruokapulaa ei ole vielä nähty. Erilaisia ruokamellakoita kyllä ollaan nähty ja tätä menoa ne lisääntyvät rankasti tulevaisuudessa. Toisaalta, olisi hieno nähdä, kun suomalaiset kerrankin osoittaisivat mieltä oikein kunnolla. Torilla tavataan.
Ruoan tuotanto ei ole vastannut hintojen voimakkaaseen nousuun. Tämä voi kertoa, että tuotanto on ainakin tällä erää saavuttanut rajansa. Tarjontaa ovat häirinneet ainakin epätavalliset sääilmiöt, energian kallistuminen, pula puhtaasta vedestä ja viljelykelpoisen maan hupeneminen kaupunkirakentamiseen.
Normaalisti maataloustuottajat lisäävät niiden lajikkeiden tuotantoa, joiden hinnat ovat eniten nousseet. Afganistan veti pohjat tässä asiassa. He laittoivat jopa hamppupeltoja vehnälle, kun vehnän hinta viimeksi kipusi korkeuksiin. Siinä taisi pilviveikoilla kyynel tirahtaa, kun lukivat tämän uutisen.
torstai 12. toukokuuta 2011
12.5.2011 Havuja raitiovaunukiskoille, perkele!
Edellisestä kirjoituksestani on vierähtänyt hieman pidempi tovi. Kivi putosi sydämeltäni kun sain vihdoin valmiiksi ehkä maailman paskimman koulutehtävän. Eikä siihen paskaraporttiin mennyt kuin vaivaiset pari kuukautta, joista viimeisen kahden viikon aikana tein yli puolet koko raportista. Olin jo laittamassa Huuto.net -sivustolle ja Keltaiseen Pörssiin ilmoitusta, että ostetaan valmis raportti, joka liittyy aiheeseen X (eli seksiin). Elämän muut kiireet ovat vieneet aikaani liian kiitettävästi viime aikoina, joten on jo aikakin puuttua maailman menohin ja tökkiä kepillä muurahaispesää.
Eilisessä Metro-lehdessä oli artikkeli ratikkalinja 8:n hitaudesta. Raitiovaunun keskinopeus on päätähuimaava 14,7 kilometriä tunnissa - jopa Linnanmäen possujuna ajaisi raitiovaunun ohitse. Hitaus vaivaa päättäjiä, joten vauhtia on saatava lisää. HSL, HKL ja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ovat laatineet kehittämisohjelman, jotta vauhtia saataisiin nostettua. Ohjelmassa on 19 toimenpidettä, jotka suoritettaisiin vuosina 2012-2016. Laskutoimitusten mukaan ratikkalinjan 8 vauhti nousisi älyttömät viisi prosenttia eli lopullinen nopeus olisi 15,4 kilometriä tunnissa! Rehellisesti sanottuna, mua alkoi hieman pelottaa toi vauhti. Tuskin uskallan enää astua kyseiselle ratikkalinjalle.
Kustannukseksi tälle ohjelmalle on laskettu noin 1,2 miljoonaa euroa. En tiedä raitiovaunulinjoista juurikaan mitään, mutta omiin korviini tämä kuulostaa surkuhupaisalta. Noin neljän vuoden työ, jossa on 19 toimenpidettä ja joka maksaa yli miljoona euroa vaikuttaa nopeuteen noin vähän. Aikamoisia suunnitteluinsinöörejä taas asialla, jos lopputulos tulee olemaan tämä. Jos vauhtia olisi haluttu lisää, niin insinöörit olisivat varmaan kaivanneet muutaman lisävuoden suunnitteluun... Ja jos sitä vauhtia halutaan lisää, niin laittakaa niitä havuja sinne raiteille! Johan alkaa raitiovaunut kulkemaan. Raitiovaunupysäkillä odottaessa, yhtäkkiä kuuluu hirveä kolina ja suhina, jonka kruunaa silmien edessä välähtävä vihreä menopeli. Maalta tulleet turistit ovat ihmeissään ja joutuvat raapimaan päätä sekä kysymään: "Mikäs toi oli?" Tähän paikalliset voivat tyynesti vastata: "Se oli meidän uusi, huippunopea joukkoliikennemasiina, joka kulkee havujen avulla noin nopeasti".
Eilisessä Metro-lehdessä oli artikkeli ratikkalinja 8:n hitaudesta. Raitiovaunun keskinopeus on päätähuimaava 14,7 kilometriä tunnissa - jopa Linnanmäen possujuna ajaisi raitiovaunun ohitse. Hitaus vaivaa päättäjiä, joten vauhtia on saatava lisää. HSL, HKL ja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ovat laatineet kehittämisohjelman, jotta vauhtia saataisiin nostettua. Ohjelmassa on 19 toimenpidettä, jotka suoritettaisiin vuosina 2012-2016. Laskutoimitusten mukaan ratikkalinjan 8 vauhti nousisi älyttömät viisi prosenttia eli lopullinen nopeus olisi 15,4 kilometriä tunnissa! Rehellisesti sanottuna, mua alkoi hieman pelottaa toi vauhti. Tuskin uskallan enää astua kyseiselle ratikkalinjalle.
Kustannukseksi tälle ohjelmalle on laskettu noin 1,2 miljoonaa euroa. En tiedä raitiovaunulinjoista juurikaan mitään, mutta omiin korviini tämä kuulostaa surkuhupaisalta. Noin neljän vuoden työ, jossa on 19 toimenpidettä ja joka maksaa yli miljoona euroa vaikuttaa nopeuteen noin vähän. Aikamoisia suunnitteluinsinöörejä taas asialla, jos lopputulos tulee olemaan tämä. Jos vauhtia olisi haluttu lisää, niin insinöörit olisivat varmaan kaivanneet muutaman lisävuoden suunnitteluun... Ja jos sitä vauhtia halutaan lisää, niin laittakaa niitä havuja sinne raiteille! Johan alkaa raitiovaunut kulkemaan. Raitiovaunupysäkillä odottaessa, yhtäkkiä kuuluu hirveä kolina ja suhina, jonka kruunaa silmien edessä välähtävä vihreä menopeli. Maalta tulleet turistit ovat ihmeissään ja joutuvat raapimaan päätä sekä kysymään: "Mikäs toi oli?" Tähän paikalliset voivat tyynesti vastata: "Se oli meidän uusi, huippunopea joukkoliikennemasiina, joka kulkee havujen avulla noin nopeasti".
maanantai 2. toukokuuta 2011
2.5.2011 Linjuri-autossa on myös tunnelmaa
Tänään aiheenani on linja-autolla matkustaminen. Olen käyttänyt bussia säännöllisesti vuodesta 2008 lähtien. Ja kyllähän siellä linja-autossa on ollut tunnelmaa! Välillä vuoroja jää ajamatta, välillä bussi tuntuu hajoavan kesken ajon, aina ei löydy istumapaikkaa (lähinnä aamuruuhkien aikaan), mutta pääsääntöisesti matkustaminen on sujunut - pois lukien erästä tiettyä linjaa, joka on jättänyt vuoroja ajamatta samaan tahtiin kuin Haaviston Pekka täysistuntoja.
Vappu oli ja meni omalta osaltani töissä, joten matkustin myös vapun aikana julkisilla kulkuvälineillä. Ja voi sitä vapun tuomaa iloa ja iloliemen aiheuttamaa sekavuutta. Eräs kovassa tuiskeessa oleva pariskunta huomasi liian myöhään, että heidän pitäisi jäädä tällä pysäkillä. Noh, siinä promillemäärässä penkistä nouseminen ja ovelle liikkuminen kesti oman aikansa ja bussi ehti lähteä ennen kuin pariskunta pääsi lähellekään ovea. Tästäkös pariskunta ilahtui. Mies meinasi lähteä irti kaikista henkseleistä ja nainen huuteli erilaisia uhkauksia bussin takaosasta. Reaktioista päätellen vapun uhopuurot oli vedetty väärään kurkkuun. Lopulta pariskunta jäi pois seuraavalla pysäkillä.
Vapunpäivän työvuoron jälkeen matkustin samassa bussissa kahden nuoren, about 16-17 -vuotiaan, pojanklopin kanssa. Voi sitä vittu-sanan määrää, mitä pojat käyttivät ihan jokaisessa lauseessa - varmaan joka toinen sana oli vittu. Tällaiset noin 60 kiloiset, kolme kokoa liian isoja vaatteita käyttävät ongenkoukut kuvittelevat olevansa maailman kovimpia jätkiä puhumalla ronskisti jokaisesta asiasta vaikka kovalla tuulella he joutuvat laittamaan kiviä taskuihin etteivät lennä tuulen mukana. Olin hyvin ärsyyntynyt kuunnellessani poikien keskustelua, sillä äänentaso oli hyvin korkea eikä vitun hokeminen parantanut asiaa vaan päinvastoin - se pahensi sitä. Poistuessani bussista tokaisin pojille: "Osoittakaa kunnioitusta naisen sukupuolielimelle älkääkä hokeko sitä turhaan". Pojilla jäi monttu auki, kun poistuin bussista.
Olen jo kauan miettinyt, miksi ihmisillä - eritoten keski-iän ylittäneillä naisilla - on aivan julmetun kiire laiturille saapuvaan bussiin? Vaikka laiturille olisi muodostunut "siisti" parijono jonottavista ihmisistä, niin nämä käärmeet luikertelevat ties mistä raoista jonon kärkeen - parhaassa tapauksessa röyhkeästi jonon vierestä ensimmäisenä bussiin sisälle. A) Bussi lähtee tietyllä kellonlyömällä, joten me kaikki pääsemme lähtemään samaan aikaan. B) Kertaakaan bussinkuljettaja ei ole katkaissut jonoa poikki, että loput jää odottamaan seuraavaa bussia. C) Jos matkustatte ruuhka-aikaan, niin on satavarma, että viereenne istahtaa joku toinen ihminen - en ole ollut kertaakaan bussissa, jonka kaikki istumapaikat on täytetty jo Kampissa, joten kaikille riittää istumapaikkoja. Mua lievästi sanottuna ärsyttää tällaisten oman elämänsä toimitusjohtaja -ihmisten "paremmuus" ja "aina oikeassa oleva -asenne". Jos kerran olet niin kiireinen etkä siedä muita ihmisiä, niin mene omalla autolla. Eipä tarvitse odotella bussin lähtemistä tietyllä kellonlyömällä eikä tarvitse miettiä, istuuko joku mun viereen.
Toinen juttu, mitä en käsitä, ovat hätäiset Keijot, jotka eivät tajua, että sinne bussiin ei vielä pääse, koska bussi ei ole ajanut tarpeeksi lähelle ovea, jolloin ovienavausnappulat muuttuvat vihreiksi ja sitä nappulaa painamalla ovet avautuvat - Magic! Jokin aika sitten eräs Keijo kävi ensin painamassa punaisella palavaa nappia ja koska ovet eivät auenneet, siirtyi tämä lumiukko viereisen laiturin kautta bussin ovelle. Kätevää, mutta nyt se järki käteen! Bussin ajaminen ja ihmisten kuljettaminen on ihan oikeaa duunia eikä se kuski vaan vittuillakseen käy siinä edustalla näyttäytymässä ja lähde menemään ilman matkustajia (se ei ainakaan ole tarkoitus). Siinä bussin edessä tämä vauhtihirmu sitten odotteli sen 3-5 minuuttia, että kuski tuli tauoltaan ja siirsi auton laiturille, jotta asiakkaat voivat hypätä sisään. Kaiken kukkuraksi Keijo vielä odotti, että kaikki muut asiakkaat nousivat ennen häntä bussiin.
Vappu oli ja meni omalta osaltani töissä, joten matkustin myös vapun aikana julkisilla kulkuvälineillä. Ja voi sitä vapun tuomaa iloa ja iloliemen aiheuttamaa sekavuutta. Eräs kovassa tuiskeessa oleva pariskunta huomasi liian myöhään, että heidän pitäisi jäädä tällä pysäkillä. Noh, siinä promillemäärässä penkistä nouseminen ja ovelle liikkuminen kesti oman aikansa ja bussi ehti lähteä ennen kuin pariskunta pääsi lähellekään ovea. Tästäkös pariskunta ilahtui. Mies meinasi lähteä irti kaikista henkseleistä ja nainen huuteli erilaisia uhkauksia bussin takaosasta. Reaktioista päätellen vapun uhopuurot oli vedetty väärään kurkkuun. Lopulta pariskunta jäi pois seuraavalla pysäkillä.
Vapunpäivän työvuoron jälkeen matkustin samassa bussissa kahden nuoren, about 16-17 -vuotiaan, pojanklopin kanssa. Voi sitä vittu-sanan määrää, mitä pojat käyttivät ihan jokaisessa lauseessa - varmaan joka toinen sana oli vittu. Tällaiset noin 60 kiloiset, kolme kokoa liian isoja vaatteita käyttävät ongenkoukut kuvittelevat olevansa maailman kovimpia jätkiä puhumalla ronskisti jokaisesta asiasta vaikka kovalla tuulella he joutuvat laittamaan kiviä taskuihin etteivät lennä tuulen mukana. Olin hyvin ärsyyntynyt kuunnellessani poikien keskustelua, sillä äänentaso oli hyvin korkea eikä vitun hokeminen parantanut asiaa vaan päinvastoin - se pahensi sitä. Poistuessani bussista tokaisin pojille: "Osoittakaa kunnioitusta naisen sukupuolielimelle älkääkä hokeko sitä turhaan". Pojilla jäi monttu auki, kun poistuin bussista.
Olen jo kauan miettinyt, miksi ihmisillä - eritoten keski-iän ylittäneillä naisilla - on aivan julmetun kiire laiturille saapuvaan bussiin? Vaikka laiturille olisi muodostunut "siisti" parijono jonottavista ihmisistä, niin nämä käärmeet luikertelevat ties mistä raoista jonon kärkeen - parhaassa tapauksessa röyhkeästi jonon vierestä ensimmäisenä bussiin sisälle. A) Bussi lähtee tietyllä kellonlyömällä, joten me kaikki pääsemme lähtemään samaan aikaan. B) Kertaakaan bussinkuljettaja ei ole katkaissut jonoa poikki, että loput jää odottamaan seuraavaa bussia. C) Jos matkustatte ruuhka-aikaan, niin on satavarma, että viereenne istahtaa joku toinen ihminen - en ole ollut kertaakaan bussissa, jonka kaikki istumapaikat on täytetty jo Kampissa, joten kaikille riittää istumapaikkoja. Mua lievästi sanottuna ärsyttää tällaisten oman elämänsä toimitusjohtaja -ihmisten "paremmuus" ja "aina oikeassa oleva -asenne". Jos kerran olet niin kiireinen etkä siedä muita ihmisiä, niin mene omalla autolla. Eipä tarvitse odotella bussin lähtemistä tietyllä kellonlyömällä eikä tarvitse miettiä, istuuko joku mun viereen.
Toinen juttu, mitä en käsitä, ovat hätäiset Keijot, jotka eivät tajua, että sinne bussiin ei vielä pääse, koska bussi ei ole ajanut tarpeeksi lähelle ovea, jolloin ovienavausnappulat muuttuvat vihreiksi ja sitä nappulaa painamalla ovet avautuvat - Magic! Jokin aika sitten eräs Keijo kävi ensin painamassa punaisella palavaa nappia ja koska ovet eivät auenneet, siirtyi tämä lumiukko viereisen laiturin kautta bussin ovelle. Kätevää, mutta nyt se järki käteen! Bussin ajaminen ja ihmisten kuljettaminen on ihan oikeaa duunia eikä se kuski vaan vittuillakseen käy siinä edustalla näyttäytymässä ja lähde menemään ilman matkustajia (se ei ainakaan ole tarkoitus). Siinä bussin edessä tämä vauhtihirmu sitten odotteli sen 3-5 minuuttia, että kuski tuli tauoltaan ja siirsi auton laiturille, jotta asiakkaat voivat hypätä sisään. Kaiken kukkuraksi Keijo vielä odotti, että kaikki muut asiakkaat nousivat ennen häntä bussiin.
Tilaa:
Kommentit (Atom)