Jo ennen turnauksen alkua joukkue osoitti, että tänä vuonna mennään pitkälle. Pelaajat halusivat pelata joukkueena ja kova luotto omaan tekemiseen jatkui koko turnauksen ajan. Turnauksen ensimmäiset pelit toivat taas mieleen edelliset vuodet ja heikot tulokset heikompia maita vastaan, mutta joukkue kasvoi minuutti minuutilta, erä erältä ja peli peliltä.
Lähes jokainen peli noudatti samaa kaavaa. Vastustaja tekee ensimmäisen maalin, jonka jälkeen Leijonalauma herää taistelemaan ja lopulta voittaa ottelun. Jos joku olisi ennen turnausta sanonut, että Suomi muuten voittaa kaikki kolme rangaistuslaukauskilpailua, niin olisin nauranut. Koivu, Immonen, Granlund ja maalivahdit Vehanen ja Lassila osoittivat, että kyllä se Suomipoikakin osaa voittaa rankkareilla. Venäjä-ottelu viimeistään osoitti, että nyt ei ole väliä, kuka tulee vastaan, sillä tällä joukkueella mennään tappiin asti.
Suomi-Ruotsi -finaali oli jälleen tiedossa. Kansa kaivoi -95 vuoden mestaruustavarat esille ja toivo maailmanmestaruudesta oli jo kiirinyt mattimyöhäistenkin ajatuksiin. Mediapeli oli alkanut rankoilla sivalluksilla, lähinnä Ruotsin puolella. Suomen Leijonalle oli piirretty tutti suuhun ja ruotsalaiset mediaspedet ennakoivat, että Suomi jää pahasti Ruotsin jalkoihin finaalissa. Mutta kuinkas kävikään.
Leijonat osoittivat todellisen luonteensa Ruotsia vastaan käydyssä finaalissa viime yönä. Finaalin ensimmäiset kaksi erää olivat enemmän tai vähemmän Ruotsilta parempaa kuin Suomelta. Pääjärvi vei nopealla rannelaukauksella Ruotsin 1-0 johtoon hieman ennen pelin puoltaväliä. Tässä vaiheessa olohuoneessa kajahti Vittu-sana, mutta usko ei ollut kadonnut. Kyllä pojat sen vielä hoitaa. Toinen erä sai fantastisen lopun, sillä Immonen tykitti Suomen tasoihin vain seitsemän sekuntia ennen toisen erän loppua. Immosen maali on psykologisesti erittäin tärkeä ja antoi kunnon piristysruiskeen Leijonille.
Kolmas erä ja ilotulitus. Leijonat olivat saaneet otteen pelistä ja kiristivät narua ruotsalaisten kaulalla. 4-kentän pojat antoivat ruotsalaisille kylmää kyytiä heti erän alkuun. Kovalla karvauksella kiekko keskialueella pojille ja lopulta Nokelainen sai latoa kiekon verkkoon Pihlströmin hyvästä syötöstä. Ja vain hetkeä myöhemmin Kapanen suti kiekon kolmannen kerran Ruotsin reppuun. Kruunun kurssi alkoi laskea oikein kunnolla.
Kolmannen erän viimeiset minuutit olivat yhtä juhlaa ja lisää löylyä heitettiin kiukaalle oikein olan takaa. Kolme nopeaa ja tappavaa maalia ja Ruotsi sekä kruunu oli poljettu maan tasalle. Lopputulos 6-1 kertoo, että 16 vuoden odotus on vihdoin palkittu! SE ON SIINÄ! Nyt voidaan juhlia!
PS. Jutila on leuasta päätellen juhlinut edellistä mestaruutta jo 16 vuotta, joten Jutikin saa uuden syyn juhlia seuraavat vuodet.
Kiitos Leijonat! Torilla tavataan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti