tiistai 24. huhtikuuta 2012

24.4.12 International loove in Leuven part 2

Sunnuntai-aamuna suuntasimme nokkamme kohti jotain kahvilaa, mistä saisimme aamupalaa. Aamupalaksi vedettiin astetta epäterveellisempiä croissantteja sun muita kaloripommeja. Olut sen sijaan sai vielä odottaa.

Emmakin suuntasi itsensä hotellillemme ja porukka saatiin näin ollen kasaan. Tämän jälkeen lähdimme tutustumaan Brysselin tarjoamiin nähtävyyksiin aurinkoisessa säässä. Kävimme pyörähtämässä sarjakuvamuseolla, jonka jälkeen matka jatkui kohti uusia vesiä. Löysimme itsemme joltain suurelta aukiolta, jonka keskellä mentiin supisuomalaiseen tyyliin; keskeltä tietä. Meidän onneksemme autot eivät jyränneet meitä.

Emme olleet ainoita oman tien kulkijoita aukiolla, sillä tapasimme Kaukoidästä kotoisin olevan turistin siellä. Noh, tämä turisti halusi itsestään kuvan ja Anniina rohkeasti otti haasteen vastaan. Oli siinä muulla ryhmällä naurussa pidättelemistä, sillä Anniina nappasi varmaan lähemmäs viitisenkymmentä kuvaa eikä mikään meinannut kelvata turistille. Aivan mahtavaa. Lopulta Anniina sai räpsäistyä turistia tyydyttävän kuvan ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Tässä vaiheessa tytöt ojensivat ryhmän johtokapulan minulle ja pääsin ohjastamaan ryhmäämme kohti uusia seikkailuja. Ehdimme kävellä ehkä parikymmentä metriä johdossani, kun jo kaksi ryhmämme naista oli lähellä heittää ilmaveivit Brysselin kadulla. Jep jep. Even angels will fall, kun Joni saa johtaa ryhmää.

Aurinkoisen sään kunniaksi suunnistimme kohti terassia ja terassikauden aloitusta. Löysimme sopivan terassin, missä kohtelias tarjoilija lupautui ottamaan meistä yhteisvalokuvan todisteeksi terassireissusta. Ehdimme olla ehkä viisi minuuttia terassilla, kun vesisade alkoi. Aivan mahtavaa.

Ilta vierähti erilaisissa kuppiloissa ja jokainen meistä odotti jännityksellä varsinaisen agendan alkamista…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti