Mietin viime viikonloppuna, miten saisin purettua omia ajatuksiani - ja kaikkea muutakin - julki. Ideoita oli monia, mutta blogin kirjoittaminen oli yksi varteenotettavimmista vaihtoehdoista. Viimeisen sysäyksen blogien maailmaan toi erään minulle melko tuntemattoman henkilön kannustus blogin kirjoittamiseen - ja tässä sitä kirjoitellaan.
Tämän lukuvuoden viimeinen periodi pyörähti käyntiin tänään - 10 viikkoa ja sitten pääsee kesälaitumille. Tai siis töihin täysipäiväisesti. Jokaisen periodin ensimmäinen viikko on aina pientä arpomista, sillä uudet kurssit tuovat oman pienen jännitysmomentin, mitä kaikkea tulevalla opintojaksolla on tehtävä - ja opiskelijalle tärkein tieto on: koska raporteissa on deadline, jotta voi jättää kaiken työn viimeisille päiville ja menettää viimeisen yön unet, koska sitä johdantokappaletta ei saa oksennettua paperille. Lähes kaikki koulutehtävät palautetaan sähköisesti eli ne tehdään Wordillä tai muulla vastaavanlaisella ohjelmalla ja palautetaan koulun intranettiin. Eli vanhat, hienot selitykset, miksi työtä ei ole palautettu ei voi olla enää mallia "koira söi mun raportin". Toisaalta, Internet, tämä bittiavaruus, ei ole mikään maailman turvallisin eikä luotettavin paikka palauttaa kyynel silmäkulmassa ja elohiiri silmässä tehtyjä raportteja. Ne ei vaan yksinkertaisesti tavoita aina oikeaa palautuspaikkaa vaan katoavat jonnekin bittiavaruuteen. Siinä sitä sitten taas ollaan, kun saa suu vaahdossa selittää opettajalle, että "kyllä mä sen työn palautin ihan ajoissa, mutta se on vaan kadonnut jonnekin Internetin syövereihin". Ja taas on itku kurkussa - joko opiskelijalla tai opettajalla.
"Näillä mennään" "Voiko vitutukseen kuolla?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti